Menu Close

I Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston raskaan musiikin ystävät ry, lyhennettynä HYRMY. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

2 § Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta

Yhdistyksen tarkoituksena on Helsingin yliopiston ja Helsingin alueen korkeakoulujen raskaan musiikin harrastajien yhdistäminen ja heidän harrastuksensa tukeminen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuksia musiikin harrastamiseen ja yhdessäoloon järjestämällä musiikin kuunteluun tai yhteiseen ajanviettoon tarkoitettuja tapahtumia. Yhdistys voi toteuttaa tarkoitustaan myös järjestämällä musiikki- ja harrastustapahtumia sekä yhteisiä matkoja alan tapahtumiin.

3 § Toiminnan tukeminen

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa tarpeellista irtaimistoa ja kiinteää omaisuutta, sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä. Yhdistys voi myös myydä pääsylippuja tapahtumiinsa, teettämiänsä oheistuotteita sekä periä jäseniltään jäsen- ja liittymismaksuja.

4 § Yhdistyksen kielet

Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Pöytäkirja- ja ilmoituskielenä on suomi ja pyydettäessä englanti. Hallitus voi kokouksissaan käyttää valitsemaansa pöytäkirjakieltä.

II Jäsenet ja maksut

5 § Jäsenet

Yhdistyksen jäseniä ovat varsinaiset jäsenet, kannatusjäsenet ja kunniajäsenet.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä kuka tahansa yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö.

Yhdistyksen kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toimintaa tukeva henkilö tai yhteisö.

Yhdistyksen kokous voi kolmen neljäsosan enemmistöllä (3/4) kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut yhdistyksen toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä. Kunniajäsen voi olla yhdistyksen varsinainen jäsen tai kannatusjäsen, tai yhdistyksen ulkopuolinen ehdot täyttävä henkilö.

6 § Jäsenmaksut

Varsinaisen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määrittämän suuruinen jäsenmaksu, mikäli yhdistyksen syyskokous päättää sellaisen asettaa.

Kannatusjäsenten on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määrittämän suuruinen jäsenmaksu, mikäli yhdistyksen syyskokous päättää sellaisen asettaa.

Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.

7 § Yhdistyksestä eroaminen ja erottaminen

Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti yhdistyksen kokoukselle.

Hallitus voi erottaa jäsenen, joka on jättänyt suorittamatta näissä säännöissä määrätyt velvoitteet tai on törkeästi toiminut vastoin yhdistyksen tarkoitusta tai on toiminnallaan aiheuttanut merkittävää haittaa yhdistykselle tai sen maineelle. Myös toistuvaa näissä säännöissä määriteltyihin kurinpitotoimenpiteisiin johtavaa toimintaa voidaan pitää perusteena erottamiselle.

Erottamispäätös on viipymättä toimitettava kirjallisena erotetulle jäsenelle. Jäsenellä on oikeus tulla kuulluksi ennen erottamisen voimaanastumista, paitsi jos erottamisen perusteena on maksamaton jäsenmaksu.

Erotetulla jäsenellä on oikeus kirjallisesti valittaa päätöksestä yhdistyksen kokoukselle, jonka täytyy tällöin vahvistaa päätös yksinkertaisella enemmistöllä. Valitus on toimitettava hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksiannosta ja se on käsiteltävä seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.

8 § Kurinpito

Yhdistyksen hallitus voi perustellusta syystä määräaikaisesti kieltää jäsenen osallistumisen yhdistyksen toimintaan. Kielto ei koske yhdistyksen kokouksia.

Yhdistyksen hallitus voi antaa jäsenelle kirjallisen varoituksen sellaisesta toiminnasta, joka on haitannut yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista tai aiheuttanut haittaa yhdistykselle tai sen maineelle, tai joka on yhdistyksen tapahtumassa tai sellaisen yhteydessä toiminut selkeästi vastoin yhdistyksen henkeä ja periaatteita.

Kurinpitotoimenpiteiden kohteena olevalla jäsenellä on oikeus tulla kuulluksi ennen toimenpiteiden voimaan astumista.

III Yhdistyksen kokoukset

9 § Yhdistyksen kokoukset ja osallistuminen

Yhdistyksen kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous ja ylimääräinen kokous.

Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen taikka yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana.

10 § Kevätkokous

Kevätkokous on pidettävä helmi-toukokuun aikana ja siinä on käsiteltävä ainakin:

  • Edellisen toimikauden toimintakertomus
  • Tilikertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
  • Toiminnantarkastajan lausunto
  • Vastuuvapauden myöntäminen edellisen kauden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

11 § Syyskokous

Syyskokous on pidettävä loka-joulukuun aikana ja siinä on käsiteltävä ainakin:

  • Hallituksen valmistelema toimintasuunnitelma seuraavalle toimikaudelle
  • Hallituksen valmistelema talousarvio seuraavalle toimikaudelle
  • Jäsen- ja liittymismaksujen kerääminen, suuruus ja eräpäivä seuraavalle toimikaudelle
  • Hallituksen koko seuraavalle toimikaudelle
  • Hallituksen puheenjohtajan sekä muiden hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta seuraavaksi toimikaudeksi
  • yhden toiminnantarkastajan ja hänen varahenkilönsä valinta seuraavaksi toimikaudeksi

12 § Ylimääräinen kokous

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää, kun hallitus katsoo siihen olevan tarvetta tai kun vähintään kymmenen (10) yhdistyksen jäsentä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä viimeistään kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

13 § Oikeudet yhdistyksen kokouksissa

Yhdistyksen kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus kaikilla yhdistyksen jäsenillä. Yhdistyksen varsinaisilla jäsenillä on esitysoikeus sekä äänioikeus siten, että jokaisella on yksi ääni.

Kokouksen päätöksellä voidaan myös yhdistykseen kuulumattomalle myöntää läsnäolo-oikeus sekä puheoikeus.

Yhdistyksen kokous voi myöntää esitysoikeuden myös muille jäsenille kuin varsinaisille jäsenille.

Hallituksen puheenjohtajavaaleissa vaalikelpoisia ovat yhdistyksen varsinaiset jäsenet, jotka ovat myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäseniä. Muissa vaaleissa vaalikelpoisia ovat yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Ehdolle asettuminen tapahtuu joko kirjallisesti hallitukselle ennen syyskokouksen alkua tai ilmaisemalla ehdokkuus syyskokouksen aikana ennen henkilövalintojen aloittamista.

14 § Päätöksenteko

Päätökset yhdistyksen kokouksessa tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä. Äänten jakautuessa tasan asian ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

15 § Koolle kutsuminen

Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja kokouksessa käsiteltävät asiat.

Kutsu on julkaistava yhdistyksen virallisella sähköpostilistalla vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta.

16 § Päätösvaltaisuus

Kokous on päätösvaltainen, jos se on kutsuttu koolle sääntöjen määräämällä tavalla ja läsnä on vähintään viisi yhdistyksen varsinaista jäsentä.

17 § Käsiteltävät asiat

Kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat. Kokous voi myös ottaa käsiteltäväkseen asian, jonka kokous katsoo kiireelliseksi. Käsiteltäessä yhdistyksen sääntöjen muuttamista, äänestys- ja vaalijärjestystä, hallituksen tai sen jäsenen taikka toiminnantarkastajan valitsemista tai erottamista, tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä tai yhdistyksen purkamista on asiasta mainittava kokouskutsussa.

18 § Luottamus- tai toimihenkilön erottaminen

Kokous voi perustellusta syystä erottaa tai vapauttaa luottamus- tai toimihenkilön tehtävistään kesken toimikauden, jolloin kokouskutsussa on siitä mainittava. Erottamisesta tai vapauttamisesta on ilmoitettava kirjallisesti tätä koskevalle henkilölle vähintään (7) päivän kuluessa päätöksestä.

IV Hallitus

19 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa yhdistyksen syyskokouksessa kalenterivuodeksi valittu hallitus.

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja sekä vähintään kaksi (2) ja enintään kymmenen (10) muuta jäsentä sekä vähintään nolla (0) mutta enintään kymmenen (10) varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, taloudenhoitajan sekä muut tarpeelliseksi katsomansa vastuuhenkilöt.

Hallituksen jäsenistä vähintään puolet on oltava Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäseniä.

Yhdistyksen kokous voi päättää hallituksen täydentämisestä toimikauden aikana sekä toimittaa vaalin uuden hallituksen jäsenen valitsemiseksi näissä säännöissä määrätyn hallituksen koon puitteissa. Tästä on mainittava kokouskutsussa.

20 § Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtäviin kuuluu:

  • johtaa yhdistyksen toimintaa
  • valmistella yhdistyksen kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset
  • hoitaa yhdistyksen taloutta ja omaisuutta
  • päättää jäseneksi hyväksymisestä
  • laatia ehdotus yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi, talousarvioksi, toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi
  • valvoa toimikuntien ja toimihenkilöiden toimintaa
  • kutsua yhdistyksen kokoukset koolle tarpeen vaatiessa
  • edustaa yhdistystä

21 § Hallituksen kokoukset

Hallituksen kokouksen kutsumisen voi suorittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Kokouksen koollekutsumisaika on vähintään kolme päivää. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun kokous on kutsuttu koolle hallituksen keskuudessaan sopimalla tavalla ja läsnä on vähintään puolet hallituksen äänivaltaisista jäsenistä siten, että puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Varajäsenellä on oikeus osallistua hallituksen kokouksiin ilman äänivaltaa. Varajäsenestä tulee äänivaltainen varajäsen, jos varsinainen jäsen on estynyt osallistumaan tai eroaa kesken kauden.

Päätökset tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä. Jos äänet jakautuvat tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni. 

22 § Yhdistyksen nimenkirjoittajat

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai taloudenhoitaja.

23 § Hallituksen alaiset toimikunnat ja toimihenkilöt

Yhdistyksen kokous tai yhdistyksen hallitus voivat erityisiä tehtäviä varten asettaa hallituksen alaisia toimikuntia ja toimihenkilöitä. Tällöin on määrättävä toimikausien pituudet, kuitenkin enintään kalenterivuosi.

V Hallinto ja talous

24 § Toimi- ja tilikausi

Yhdistyksen toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.

25 § Toiminnantarkastajat

Yhdistyksen taloudenhoitoa ja hallintoa valvoo toiminnantarkastaja. Hallituksen on toimitettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen sekä toimintakertomus toiminnantarkastajalle viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen kevätkokousta.

Tilit on annettava tarkistettavaksi pyydettäessä.

Toiminnantarkastajan tulee antaa hallitukselle kirjallinen, yhdistyksen kevätkokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan yhdistyksen hallinnon ja tilien tarkastuksesta viimeistään kolme (3) vuorokautta ennen kevätkokousta.

VI Erityisiä määräyksiä

26 § Yhdistyksen tunnukset ja merkit

Yhdistyksen tunnuksista ja merkeistä päättää hallitus.

27 § Sääntöjen muuttaminen

Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on tullut hyväksytyksi vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä sääntöjen määräämällä tavalla koolle kutsutussa yhdistyksen kokouksessa. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa.

Muutosesityksen voi tehdä hallitus tai kymmenen (10) yhdistyksen varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle. Varsinaisten jäsenten tekemä ehdotus on käsiteltävä seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.

28 § Yhdistyksen purkaminen

Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa. Yhdistyksen purkamisesta on mainittava kokouskutsussa. Yhdistyksen purkautuessa sen varat siirtyvät Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle käytettäväksi opiskelijakulttuurin tukemiseen. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samalla tavalla.