Valikko Sulje

HYRMY:n historian ja toiminnan lyhyt oppimäärä

Kaikki alkoi 26.3.2002 (ainakin virallisesti), kun HYRMY hyväksyttiin HYY:n alaiseksi järjestöksi sen aikaisten perustajajäsenten aloitteesta. Silloin HYRMY, eli Helsingin yliopiston raskaan musiikin ystävät, koostui pienestä kaveriporukasta, joita yhdisti ennen kaikkea rakkaus metalliin. Nykyään järjestöä tuskin voi enää kutsua pieneksi, sillä näiden 18 vuoden aikana jäsenmäärä on kivunnut vain kourallisesta muutamaan sataseen. Muutos on silminnähtävissä järjestön tapahtumissa; perustamisen aikoihin kaikki hyrmyläiset saattoivatkin mahtua yhden saman pöydän ääreen keskustelemaan musiikista tuopillisen kera, mutta viime vuosina suurimmissa tapahtumissa pöytiä on ollut pakko olla useampia – istumapaikoista puhumattakaan.

Vaikka kasvaneet kävijämäärät ovatkin toisinaan tehneet musiikin asettamisesta keskiöön haastavaa, ja meno on sen vuoksi monessa kääntessä uhannut mennä pelkän ryyppäämisen puolelle, HYRMY pitää nykyään aktiivisesti huolta siitä, että perustajien musiikkipainotteinen visio pysyy elinvoimaisena järjestön ytimessä. Kaljoittelun vastapainoksi ja vision edistämiseksi on kehitelty muunmuassa vuonna 2015 alkunsa saaneet musiikki-illat, joissa painopiste lepää ensisijaisesti musiikin kuuntelussa ja siitä keskustelemisessa. Muita musiikkipainotteisia tapahtumia ovat esimerkiksi keikkaetkot, joista voi hakea hyvän noususuhdanteen ja seuran milloin minkäkin bändin keikalle. Järjestölle on kertynyt myös jonkinlaista kokemusta keikkajärjestäjänä toimimisesta, joskin tuo toiminta on viime vuosina jäänyt enemmän taka-alalle. Huhut kuitenkin kertovat, että keikkatoimintaa olisi tarkoitus herätellä jälleen eloon, kunhan olosuhteet sen joskus sallivat.

Jäsenmäärän kasvusta ja sen tuomista muutoksista huolimatta yksi asia on aina pysynyt ja tulee pysymään tulevinakin vuosina samana: rakkaus metalliin. Tämän yhdistävän tekijän vuoksi ei tarvitse huolehtia siitä, etteikö tapahtumissa löytyisi jotain seuraa ja keskustelunaihetta. Ei väliä sillä, mistä genreistä pidät, mistä maasta olet kotoisin tai mitä pääainetta opiskelet – kaikki metallimusiikkiin intohimoisesti suhtautuvat ovat tervetulleita HYRMY:yn!