Valikko Sulje

ARMY

Hyrmyllä on sisarjärjestöjä Suomen muissa yliopistoissa, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuosien varrella. Suurin osa yhteistyöstä on ollut sisarjärjestöjemme suurten tapahtumien mainostamista ja yhteisiä ekskursioita niihin. Näiden järjestöjen yhteistyötä on kutsuttu epävirallisesti ARMY:ksi (Akateemiset Raskaan Musiikin Ystävät) ja olemme pitäneet vuosittaisen ARMY-”kokouksen”, yleensä akateemisen heviristeilyn yhteydessä. ARMY ei kuitenkaan ole virallinen järjestö vaan samanhenkisten järjestöjen joukko.

Metal Club Mökä

Metal Club Mökä on 1998 perustettu Aalto-yliopiston kulttuuriyhdistys, jonka tavoite on julistaa hevay metal -musiikin pyhää, ylevää sanomaa joka niemehen, notkohon ja saarelmaan. Mökä toimii Aallon metallistiopiskelijoiden kokoavana voimana. Läheisen sijaintinsa takia, HYRMY on tehnyt paljon yhteistyötä Mökän kanssa ja kunnioittaa Mökää suuresti pääkaupunkiseudun toiseksi parhaana akateemisena metallijärjestönä.

mcmoka.fi

Tyrmy

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry on 2002 perustettu Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) järjestö, jonka tarkoitus on kerätä yhteen raskaan musiikin kuuntelijoita yliopistoyhteisöstä ja sen ulkopuoleltakin. Akateemisen heviristeilyn alkuperäiset järjestäjät, jolta HYRMY on sittemmin perinyt risteilyn järjestämisen.

tyrmy.net

Örmy

Oulun yliopiston raskaan musiikin ystävät ÖRMY ry on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY:n) piirissä toimiva harrastejärjestö, joka on perustettu vuonna 2014. Vaikka ÖRMY on järjestöistä uusin ja kauimpana HYRMY:stä, ovat ÖRMY:läiset järjestäneet matkoja aktiivisesti etelään muiden järjestöjen tapahtumiin, mistä olemme hyvin kiitollisia nuorimmalle sisarellemme.

ormy.fi

Susiraja Metal Club ry

Susiraja Metal Club ry on 2011 perustettu Joensuulainen voittoa tavoittelematon, metallimusiikkikulttuuria tukeva yhdistys. Tarkoituksemme on järjestää pohjoiskarjalaisille metallimusiikin ystäville ja harrastajille illanviettoja ja tapahtumia, tarjota kimppakyytejä keikoille ja festareille sekä tukea paikallisia bändejä yms. Vaikka Susiraja vaikuttaa kaukana Helsingistä, on Susiraja ollut mahtava naapuri Nummirockissa HYRMY:n ja Mökän viereisessä leirissä.

susirajametalclub.com

TTYkitys

Tampereen teknillisen yliopiston raskaan musiikin ystävät eli TTYkitys on vuonna 2003 perustettu kerho, joka pyrkii yhdistämään TTY:n metallimusiikkihenkiset opiskelijat.

ttykitys.blogspot.com

Tyrmäys

Tampereen Yliopiston Raskaan Musiikin Ystävien seura TYRMÄYS ry on 2006 perustettu Tampereen Yliopiston alaisuudessa toimiva harratejärjestö, jonka tarkoituksena on levittää metallimusiikin ilosanomaa kanssaihmisten joukkoon.

tyrmays.blogspot.com

Pikametallimiehet

Pikametallimiehet perustettiin Lappeenrannassa 15. maaliskuuta 1994. Yhdistys rekisteröitiin yhdistykseksi 4.12.2018. Yhdistys toimii rankemmasta musiikista pitävien lappeen Rannan teknillisen yliopiston teekkarien ja kylterien yhteenkokoavana yhdistyksenä. Pääasiallinen toimintamme on kutsua silloin tällöin alan bändejä soittelemaan ja viihdyttämään meitä.

pikametallimiehet.org

Jyrmy

Vuonna 2012 perustettu Jyväskylän Raskaan Musiikin Yhdistys JYRMY ry edistää ja elävöittää raskaan musiikin kulttuuria Jyväskylässä järjestämällä erilaisia tapahtumia kuten klubikeikkoja ja minifestareita, levykirppiksiä ja festarireissuja.

jyrmy.org